Viikko kuningattarena saa sydämen soimaan

Suljepa hetkeksi silmäsi ja kuvittele miltä näytät, kun sekä kehosi että mielesi ovat täydellisen rennot, virkistyneet ja elinvoimaiset, kun sinusta suorastaan huokuu hyvä olo ja energia.

Miltä se näyttää ja tuntuu?

Onko olo ikään kuin unelmien lomamatkan jälkeen?

Arjen pyörityksessä voi olla vaikea järjestää aikaa itselle ja omalle hyvinvoinnille kaikkien menojen, kiireiden, stressin, pyörityksen ja aikataulujen keskellä.

Itsekseen voi myös olla hankala saada terveellisten elämäntapojen langan päästä kiinni. Yksin käy helposti niin, että lipsahtaa, repsahtaa tai jää jumiin vanhoihin tapoihin. Olisi ihanaa, kun saisi apua ja tukea matkalla kohti hyvää oloa!

Omaan hyvinvointiin sijoitettu aika on mittaamattoman tärkeää ja kasvaa aina korkoa. Kun pitää itsestään hyvää huolta, saa palkinnoksi päästä varpaisiin hehkuvan olotilan, joka näkyy ja tuntuu.

Jotta matka kohti hyvää oloa sujuisi kevyemmin askelin, järjestetään ensi vuoden toukokuussa ihanaakin ihanampi hyvinvointiloma Viikko kuningattarena.

Kyseessä on matka kohti hyvää oloa, kirjaimellisesti.

Hyvinvointiloma tuo tullessaan sen kaivatun rennon ja virkistyneen olotilan. Lähtisitkö siis kanssani Italiaan voimaan hyvin?

>> Kurkkaa lisätiedot ja varaa oma paikkasi hyvinvointilomalta <<

Tämä viikko on sinulle, jos kaipaat…
  • irrottautumista arjesta ja sitä, että kaikki on kerrankin tehty sinulle valmiiksi
  • hehkuvan energistä ja kukoistavaa oloa aamusta iltaan ja tunnetta, että sinulla riittää voimavaroja ammennettavaksi läheisillesi
  • hengähdystaukoa, jonka aikana voit unohtaa arjen kiireet ja kauppalistat ja antaa itsellesi luvan latautua, rentoutua ja olla kuin kuningatar
  • hymyä, hyvää mieltä, uusia ajatuksia ja onnen tunteita, jotka voit viedä mukanasi kotiin
    kohtaamisia, keskusteluja, iloa ja naurua matkan muiden kuningatarten kanssa

Edellinen reissu viime toukokuussa oli täynnä onnen hetkiä, liikunnan iloa ja uusia elämyksiä ja olen täällä jo aivan täpinöissäni, siitä, että ensi keväänä päästään taas matkaan!

Uudessa ympäristössä, auringon lämpimien säteiden hivellessä kasvoja, on aikaa hengähtää ja nautiskella. On tilaa uusille ajatuksille ja aikaa voida hyvin.

Kun saa hieman etäisyyttä normaaliin arkeen, lähtee liikkeelle varsinainen vyöry positiivisia muutosvoimia.

Uuden matkan ohjelmaa ja yksityiskohtia on täällä hiottu kuntoon ja ilmoittautuminen ensi kevään matkalle on nyt auki!

Viikko kuningattarena -hyvinvointiloma on täynnä upeita elämyksiä ja ruokaa niin silmille, sydämelle kuin kehollekin.

Viikkoon kuuluu mm.
  • liikunnan riemua ja sen tuomaa pirteää hyvää oloa
  • raukeaa rentoutta rentoutus- ja venyttelytuokioiden muodossa ja aikaa myös vain sinulle itsellesi
  • uusia ajatuksia ja sisäistä voimaa päivittäisistä ravinto- ja hyvinvointityöpajoista
  • innostavia elämyksiä kuningatarten tapaan

Voi miten ihanaa onkaan päästä taas reissuun kuningatarten kanssa!

Viikko kuningattarena – ihana hyvinvointiloma Italiassa

26.5.-1.6.2018

Katso tarkat tiedot ja matkaohjelma hyvinvointiloman esittelysivulta ja varaa paikkasi kuningattarena:

>> www.viikkokuningattarena.fi <<

Majoituksista ja kuljetuksista johtuen vain pieni joukko oman elämänsä kuningattaria mahtuu mukaan, joten oma paikka tältä elämää muuttavalta matkalta kannattaa varata pian!

Varaukset hoitaa matkatoimisto Kymenmatkat, laita siis heille sähköpostia ilmoittautuaksesi mukaan: kotka@kymenmatkat.fi.

Sitten voitkin tehdä kuten minä ja alkaa jo haaveilla tulevasta reissusta!

Tässä vielä tarkempi matkaohjelma. Mitä kaikkea mukavaa meille onkaan varattu!

Päivä 1

Lähtö lauantaina 26.5.2018 klo 7.50 Helsingistä. Saapuminen Rooman lentokentälle, josta bussikuljetus hurmaavaan majoituspaikkaan Agriturismo Case Grazianiin.

Paikan päällä sinua odottaa tervetulotoivotus ja lounas, jonka jälkeen aloitamme ensimmäisellä valmennuksella. Valmennuksen jälkeen lähdemme yhteiselle kävelyretkelle silmiähivelevissä maisemissa. Päivän päätteeksi meille tarjoillaan herkullinen, terveellisistä raaka-aineista valmistettu illallinen.

Päivä 2

Energisoivan aamiaisen jälkeen vietämme aamupäivän valmennuksen, pirteän jumpan ja verryttävien venyttelyjen parissa. Lounaalla pääsemme maistelemaan paikallisia erikoisuuksia.

Lounaan jälkeen stressitasot saavat rauhassa laskea. Sinulla on vapaa-aikaa vaikkapa rentoutua uima-altaalla, käydä kävelylenkillä tai nauttia vyöhyketerapiasta tai intialaisesta päähieronnasta.

Sitten jatkamme valmennusta ja nautimme maittavan illallisen italialaisia makuja.

Päivä 3

Unihiekat voi karistaa silmistä aamulenkillä. Aamiaisen jälkeen vietämme aamupäivää ahaa-elämyksiä herättävän valmennuksen ja treenin parissa.

Herkullisen lounastauon jälkeen suuntaamme ihastelemaan sympaattista Lucignanon pikkukaupunkia, jonka jälkeen vietämme hetken ostoksilla Valdichianan outlet-kylässä. Millaista täytettä kuningattaren vaatekaappiin löytyykään?

Illalliselle palaamme takaisin majoituspaikkaan.

Päivä 4

Päivän alkajaisiksi syömme terveellisen aamiaisen, jonka jälkeen jatkamme valmennuksen ja treenin parissa. Ennen lounasta on hetki aikaa levähtää. Uima-allas, sauna, vyöhyketerapia tai intialainen päähieronta kutsuvat.

Iltapäivällä pääsemme itse valmistamaan italialaisen keittiön terveellisiä, veden kielelle nostattavia ruokia paikallisen kokin avustuksella. Ravitseva, omin käsin valmistettu illallinen päättää virkistävän päivän.

Päivä 5

Aamun alkajaisiksi teemme virkistäviä venyttelyitä. Aamiaisen jälkeen jatkamme sisäisen voiman vahvistusta valmennuksen avulla.

Lounaan jälkeen luvassa on vierailu läheiseen viinikellariin Chiusin pikkukaupungissa, jonka jälkeen on hiukan vapaata aikaa Chiusin viehättävässä vanhassa keskustassa, jossa on myös mahdollisuus tutustua Etruskimuseoon. Mukava päivä päättyy rentoon illalliseen.

Päivä 6

Aamu alkaa virkistävän treenin merkeissä, jonka jälkeen aamiainen maistuu erityisen hyvältä.

Aamiaisen jälkeen suuntaamme Trasimeno-järven rannalla sijaitsevaan, ihastuksenhenkäyksiä aiheuttavaan Castiglione del Lagon kylään. Kävelemme pitkin rantaviivaa ja syömme piknikin rannassa, jonka jälkeen on vapaa-aikaa Castiglionen vanhassa kaupungissa vaikkapa herkkukauppoihin ja linnoitukseen tutustuen.

Iltapäivällä on aikaa rentoutua majapaikassa. Illalla pidämme vielä pienen valmennustuokion ja nautimme herkullista illallista.

Päivä 7

Aamiaisen jälkeen virkistyneiden kuningatarten on aika pakata laukut ja lähteä lentokentälle. Paluulento Helsinkiin klo 11.20. Helsingissä olemme klo 15.40.

Viikko kuningattarena – ihana hyvinvointiloma Italiassa

26.5.-1.6.2018

Katso tarkat tiedot ja matkaohjelma hyvinvointiloman esittelysivulta ja varaa paikkasi kuningattarena:

>> www.viikkokuningattarena.fi <<

Majoituksista ja kuljetuksista johtuen vain pieni joukko oman elämänsä kuningattaria mahtuu mukaan, joten oma paikka tältä elämää muuttavalta matkalta kannattaa varata pian!

Varaukset hoitaa matkatoimisto Kymenmatkat, laita siis heille sähköpostia ilmoittautuaksesi mukaan: kotka@kymenmatkat.fi.

Nähdään toukokuussa Italiassa!