Smoothie, parasta pikaruokaa (katso reseptit!)
Olen jo lähes kymmenen vuoden ajan ollut täysin smoothieiden pauloissa. Ihastukseni alkoi makeista mansikka-banaanismoothieista ja vähitellen siirryin “vahvempiin sekoituksiin”, siis ravinteikkaampiin ainesosiin, viherjauheisiin ym. lisiin, joiden avulla maustoin pirtelöitäni.
Tänään jaan sinulle neljä maistuvaa smoothiereseptiä!
Itselläni smoothiet kuuluvat vahvasti aamuihin, mutta välillä syön niitä myös välipalana, treenin jälkeisenä palautusjuomana ja joskus iltapalanakin. Smoothie onkin mitä parhainta pikaruokaa!
Mikä smoothiessa kiehtoo?
Vitamiineja pursuava smoothie on äärimmäisen helppo tapa lisätä luonnollisia ja laadukkaita raaka-aineita omaan ruokavalioon. Lisäksi ne valmistuvat käden käänteessä: valmistusaika pilkkomiset ja tehosekoittimen surinat mukaan lukien mitataan minuuteissa tai jopa sekunneissa.
Periaatteessa smoothien voi valmistaa periaatteella “mitä jääkaapista sattuu löytymään”. Kun sekaan heittää laajan kirjon maukkaita kasviksia, hedelmiä ja marjoja, on vaikea epäonnistua (paitsi jos teet selleri-puolukka-smoothien, niin kuin minä kerran; sitä en suosittele!).
Makuvaihtoehtojakin saa tuhansittain raaka-aineita vaihtelemalla. Onnistuneen smoothien valmistuksessa on kuitenkin muutama peruskikka, jotka kannattaa ottaa huomioon.Smoothien anatomia
Hyvä smoothie rakentuu viidestä osasta: vitamiinit, maku, rakenne, neste ja lisukkeet.
- Vitamiinit: Smoothie on oiva tapa nauttia nopeasti ja helposti sellainen määrä ravinteita ja vitamiineja, joiden syöminen muuten olisi aikaavievää ja ehkä työlästäkin. Lisää siis smoothieen aina ravinteikkaita ainesosia, kuten vihreää salaattia, pinaattia, lehtikaalia, punajuurta, porkkanaa, kurkkua, parsakaalia, paprikaa, tuoreita yrttejä…
- Maku: Pelkistä vihanneksista tehty smoothie saattaa maistua… no, terveelliseltä… Lisää siis sekaan makua antavia ja samalla terveellisiä ainesosia, kuten mansikoita, mustikoita, mustaherukoita, vadelmia, kirsikoita, ananasta, päärynää, omenaa, viinirypäleitä…
- Rakenne: Smoothiesta voi helposti tulla laihaa litkua, jollet lisää joukkoon paksuutta ja rakennetta antavia ainesosia. Rakennetta saat esimerkiksi banaanista, avokadosta ja mangosta.
- Neste: Säätelemällä nesteen määrää saat smoothiesta joko lusikoitavaa tai juotavaa. Nesteeksi käy esim. vesi, yrttitee (vaihtelemalla teelaatuja saat mukavasti erilaisia makuja), kookosmaito tai mantelimaito.
- Lisukkeet: Lisää lopuksi sekaan valitsemiasi lisukkeita. Hyviä rasvoja saat heittämällä sekaan siemeniä, pellavansiemenrouhetta (auttaa pitämään verensokerin tasaisena), pähkinöitä tai vaikka oliiviöljyä, lisää ravinteita ja vitamiineja saat erilaisista viher- ja marjajauheista ja proteiinia proteiinijauheesta.
Pureskelu auttaa ruoansulatusta ja saat enemmän ravinteita irti juomastasi. Mikäli innostut smoothieiden teosta, suosittelen satsaamaan hyvään blenderiin, joka ei hyydy jäisiä marjoja tai porkkanaa pilkkoessa.
Smoothie on helppo valmistaa omiin tarpeisiin sopivaksi. Haluatko lisää energiaa tai vastustuskykyä, poistaa nestettä kehosta ja keventää oloa tai pitää nälän loitolla pitkään? Ainesosia vaihtelemalla saat näihin apuja!
Parhaat smoothieohjeet
Sitte itse asiaan! Näiden ohjeiden avulla pääset sukeltamaan syvälle smoothieiden maailmaan. Kaikista ohjeista tulee yksi iso annos.
Maistuvia hetkiä smoothieiden parissa!
Energiasmoothie
Tämä on oma suosikkismoothieni, joka antaa energiaa ja pitää kylläisenä pitkään.
- 1 iso kourallinen salaattia
- 2 dl mustikoita (tai muita marjoja)
- 1 banaani
- 1/2 avokado
- 2 dl mantelimaitoa
- 2 rkl seesaminsiemeniä
Kuori avokado ja poista kivi. Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai monitoimikoneella sekaisin.
Puhdistava smoothie
Tämä vihreitä vitamiineja pursuava smoothie toimii tehokkaana nesteenpoistajana.
- 1 kourallinen lehtikaalia/salaattia
- 1 pieni kourallinen persiljaa
- 1/2 iso päärynä
- 1 luumu
- 1 rkl pellavansiemeniä
- 1/2 limen mehu
- 1 dl vettä/kookosvettä
- 1 tl viherjauhetta (jos haluat)
Kuori päärynä, poista luumusta kivi. Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai monitoimikoneella sekaisin.
Antioksidanttismoothie
Tämä kirkkaanpunainen tehosmoothie antaa reilun annoksen vastustuskykyä.
- 1 dl mustaherukoita
- 1/2 appelsiini
- 1 porkkana
- 1 pieni, kypsä punajuuri
- 3 isoa mansikkaa
- 1 rkl chia-siemeniä
- 1 dl vettä
Keitä punajuuri kypsäksi ja kuori se. Kuori appelsiini ja porkkana. Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai monitoimikoneella sekaisin.
Makea jälkiruokasmoothie
Taateleiden ja banaanin makeuttama smoothie toimii hyvänä jälkiruokana tai “palautusjuomana” vaikka treenin jälkeen.
- 1 dl taateleita
- 1 banaani
- 1 dl mantelimaitoa
- 1 dl pähkinöitä/manteleita
Liota taateleita ja pähkinöitä/manteleita vedessä muutama tunti tai yön yli. Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai monitoimikoneella sekaisin.
Suurkiitos Elisa! Vaikka luulin osaavani tehdä, niin ei ne aina niin maukkaita ole ollut. Näillä nyt pärjään!
Nam, kuulostaa hyvältä. Smoothien säilyvyys askarruttaa. Miten kauan smoothie säilyy ? Jos teen edellisenä iltana smoothien, niin onko se vielä juotavaa seuraavana iltapäivänä ?
Olepa hyvä! Vaihtelu virkistää aina :)
Smoothiet ovat parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen, mutta säilyvät kyllä jääkaapissa seuraavaan päivään eli voit hyvin tehdä edellisenä iltana valmiiksi.
Kiitos ohjeista. Kiva kokeilla näitäkin ohjeita, vaihtelu virkistää.
Kokeilen heti huomenna jotain noista.
Toivottavasti maistuu! :)
Kiitos näistä. Mukava saada uusia reseptejä kokeiluun. Kaikki tulee maistettua 😊
Hyvä hyvä! Maistuvia hetkiä! :)
Kiitos ihanista ohjeista. Puhdistava maistui tosi hyvälle, vaikka epäileviä kommentteja väristä sain kuulla😋
Hehe :D Kiva, kun tykkäsit!
Kokeilin ekaa reseptiä hieman muunnellen mitä jääkaapista löytyy. Valmistin smoothien salaatista, mustikoista, mansikoista, auringonkukansiemenistä, avokadosta ja mantelimaidon tilalla maustamatonta luomujugurttia ja piimää. Olipa hyvää❣️. Toki kokeilen alkuperäisen reseptin mukaan myös:).
Jes! Soveltaa saa aina :)
Hei, olen jostain toisesta smoothie sivuilta lukenut että marjoja ja hedelmiä ei ole hyvä sekoittaa yhdessä. Paljonko näissä on hiilihydraattien määrä? Etsin sellaisia smoothie reseptejä jotka sopivat ketoosidieetillä, olisiko sinulla sellaista smoothie ohjetta ❤️
Niin, jotkin lähteet ovat sitä mieltä, että hedelmät olisi parasta syödä erikseen, jolloin ruoansulatus pystyy käsittelemään niitä paremmin. Jos suolisto on huonossa jamassa, silloin se voikin olla hyvä idea. Normaalitilanteessa en näe ongelmaa siinä, että sekoittaa esim. banaania ja mustikoita smoothiessa.
Ketoosissa tarkoitus on pitää hiilihydraattien määrä pienenä eli kannattaa suosia smoothieita, joihin tulee paljon vihanneksia ja rasvaa esim. siementen ja pähkinöiden muodossa ja muutama marja makua tuomaan. Googlaamalla löytyy varmasti monta hyvää reseptiä! :)
Hei!
Minua kiinnosti jo Kuningattaren korsetti -resepteissä ja nyt näissä se, että käytät mantelimaitoa, et esim kauramaitoa. Onko jokin terveysvaikutus tai muu syy? Itse käytän kauramaitoa, kun se on hyvää ja kotimaista 😊.
Voit hyvin käyttää kauramaitoa, jos tunnet, että se sopii vatsallesi ja suolistollesi. Mantelimaidossa itseäni miellyttää sen maku ja ravitsemuksellisesti se, että siitä saa hyviä rasvoja ja myös kalsiumia.
Aivan loistavia reseptejä👍Tykkään tehdä erilaisia smootheja,mutta yleensä teen aina rahkapohjaan ja sekoittelen hedelmiä ja marjoja surutta eri tavoin,nyt huomasin että mantelimaito antoi hyvän säväyksen makuun,nam😋
Kiva kuulla, että tykkäät! :)