Näin helpotat turvotusta kesällä
Varsinkin lämpimät kesäkelit, PMS ja raskausaika ovat omiaan lisäämään turvotusta niin jaloissa, vatsassa kuin koko kehossakin.
Turvotus voi olla ikävä vaiva, joka tuntuu painon tunteena tai tunnottomuutena jaloissa, puristavina vaatteina ja kokonaisvaltaisen epämukavana olona. Tilannetta pahentaa niin istuminen kuin seisominenkin pitkään paikoillaan.
Mikä siis avuksi?
(Huom! On aina mahdollista, että turvotuksen taustalla on jokin sairaus. Jos turvotusta on paljon ja se jatkuu sään viilennyttyäkin, käänny lääkärin puoleen.)
Liikkeestä (ja levosta) apua turvotukseen
Yksi parhaista keinoista helpottaa turvotusta on liike. Turvotuksesta kärsivät jalat nauttivat kevyestä kävelystä, nilkkojen pyörittelysstä, jalkaterien pumppauksesta ja varpaillenousuista.
Voit myös testata virkistävää varvasjumppaa: nosta vuorotellen isovarpaat ilmaan ja pidä muut varpaat maassa ja sitten toisinpäin. Tai kokeile jalkateräjumppaa käsipyyhkeen avulla: pidä kantapää maassa, laita pieni pyyhe lattialle jalkaterän alle ja kerää varpailla pyyhe kerälle jalkojen alle (lähde).
Jalkojen turvotuksen helpottamisen lisäksi, liike on yleensä hyvä apu myös vatsan turvotukseen. Kävelylenkki pistää vauhtia ruoansulatukseen ja saa tukalan olon helpottamaan.
Liikkeen vastapainoksi lepokin on hyvästä. Kun selinmakuulla nostaa jalat kohti kattoa tai seinää, helpottaa väsynyt ja painava tunne jaloissa, turvotus vähenee, ruoansulatus aktivoituu verenkierron keskittyessä vatsanseudulle ja ihana rentous leviää koko kehoon.
Myös vasemmalle kyljelle kääntyminen on hyödyllistä ruoansulatuksen edistämisen ja siten turvotuksen helpottamisen kannalta.
Ja mikä olisikaan parempaa – turvonneet jalat rakastavat hemmottelua: jalkakylpy (epsom-suolavedessä) tai jalkojen hieronta voivat vähentää turvotusta.
Ruoalla ja juomalla helpotusta turvotukseen
Ruokavalion suhteen veden juomisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Vesi poistaa elimistöstä kuona-aineita, pistää vauhtia suolen toimintaan ja vähentää nesteen kertymistä kroppaan.
Veden lisäksi vihannekset, marjat ja hedelmät tekevät tässäkin suhteessa hyvää. Kaikki kasvikset ovat neste- ja kuitupitoisia ja siten mm. poistavat nestettä ja vauhdittavat ruoansulatusta. Erityisen diureettisia eli nestettä poistavia ruokia ovat mm. ananas ja selleri ja siten ne voivat olla hyviä valintoja turvotusta helpottamaan.
Suolaa puolestaan kannattaa syödä maltilla. Sitä tarvitaan, mutta monesti turvotuksen taustalla on juuri liika natrium, joka sitoo nestettä itseensä, siten turvotusta aiheuttaen.
Hyvin suolaisia ruokia kannattaakin välttää. Esimerkiksi valmisruoissa, leikkeleissä, jopa leivässä voi olla paljon suolaa. Vähempisuolaiset vaihtoehdot ovat parempia valintoja.
Suolan (natriumin) vastapari on kalium. Yhdessä ne säätelevät kehon nestetasapainoa. Jos suolaa kuuluu ruokavalioon reippaasti, kaliumin määrää kannattaa vastaavasti lisätä. Kaliumia saa mm. banaanista, pavuista, perunasta (kuorineen syötynä), luumusta ja pinaatista.
Mitkä ovat sinun parhaita vinkkejäsi turvotuksen poistoon?